sunnuntai, 1. tammikuuta 2012

Uusivuosi 2012 !






Jälleen mahtava uudenvuoden aatto ! ♥
Emilia oli meillä ja lähti sen jälkeen kun oltiin ammuttu raketit, eli joskus vähän ennen yhtä :---D Ei voinnut jäädä yöks.

Raketeista kuvia siis tossa ylempänä (: oon toosi tyytyväinen noihin kuviin. Niitä oli enemmänkin, mutta en nyt jaksa alkaa kaikkia tänne näyttelemään.
Ja hei, uudeksivuodeksi tuli lunta! Ja nyt siellä on joku -4 astetta pakkasta ♥ jes !

tiistai, 27. joulukuuta 2011

Joulu tuli & Joulu meni

Siinä se joulu nyt oli. En voi uskoo, nyt se on jo ohi... jotenkin niin ihmeellistä, että kaikki on joulun alla tosi kiireisiä, pyöritään kaupoissa, siivotaan hulluna ja nyt se on jo ohi, seuraava kerta on sitten vasta vuoden päästä. Tosi ihmeellistä! Nyt odotellaankin sitten uuttavuotta, heh :)

Mutta kuitenkin, sain ihania lahjoja, niistä tulee varmaan kuvia sitten myöhemmin.
Kännykänkin sain, samsung mini galaxy ♥ jeejee !

Tänään olis suunnitelmissa tehdä jotakin Emilian kanssa (: kun en oo vielä loman aikana tehnyt mitään, tai no leikkinyt uudella kännykällä ja sellaista. Okei, mutta tää oli tällainen pikapostaus, moimoi !
Toivottavasti kaikilla oli hauska joulu!

perjantai, 23. joulukuuta 2011

Aaton aatto



Se olis joulukuun 23 ja aaton aatto ! :) Huomenna koittaa sitten se jouluaatto !
Eilen satoi jälleen lunta, mutta taas suli pois. Tänä vuonna ei sitten kai tuu valkoista joulua :( No, ei siinä mitään, kyllä joulu on silti aina se ihana joulu vaikkei lunta oliskaan. (: Vai mitä?
No, nyt en oikein keksi mitään kirjoiteltavaa, että hyvää aaton aattoa ja huomista joulua :)

torstai, 22. joulukuuta 2011

Hyvää joululomaa !

Käyttäytyminen: 9

Äidinkieli: 9
Ruotsi: 10
Englanti: 7
Uskonto: 7
Historia: 6
Matematiikka: 6
Kemia: 7
Biologia: 9
Terveystieto: 9
Musiikki: 8
Kotitalous: 7
Kuvataide: 8
Käsityö: 6
Liikunta: 8

Siinä hyvin kaunis todistukseni :---D Oon joo tyytyväinen, varsinkin ruotsiin! :) sain ekaa kertaa kympin todistukseen. Pelkäsin ihan sairaan paljon et mun käytös laskee, mut ei, se pysy ysinä!
Tää päivä on mennyt ihan kivasti:
Mentiin kouluun jossa vietettiin tooosi pieni joulujuhla, sen jälkeen mentiin joulupuurolle, josta löysin mantelin :D:D Sitten jaettiin todistukset ja kiiruhdettiin joululomalle! Ja olin totta kai niin onnellinen tosta ruotsista!

Päästiin siinä vähän yli kymmenen kotiin ja mentiin porukalla hakemaan joulukuusta (äiti kyllä jäi kotiin siivoamaan), joka sitten koristellaan huomenna joulusaunan jälkeen. Meillä kun on tapana mennä aaton aattona saunaan ja koristella kuusi samana päivänä. Löydettiin kuusi todella nopeasti sieltä metsän keskeltä ja käveltiin takaisin kotiin, sitten mentiin pikkusiskon ja iskän kanssa kaupungille hakemaan jouluisia ruokia ja muuta mukavaa (: En millään jaksa odottaa joulua, mutta tää joulukuu on mennyt kovaa vauhtia, enää vain kaksi yötä :) oon suunnitellut että katsoisin tänään jonkun jouluisen elokuvan, niistä kun tulee niin hyvälle tuulelle ja joulumieli vain nousee.

Mulla ei oo mitenkään hirveästi lahjatoiveita, uus kännykkä ja pala/paloja mun Nomination koruun ainakin.
Mitäs te toivotte lahjaksi? Niitä olis tosi kiva kuulla! :)
+ tulikos teille hyvä todistus?



maanantai, 19. joulukuuta 2011

Tervehdys




 Kivakiva. Kemian koe meni sitten ihan päin mäntyä, 6½. No jaa, kyseessä on kuitenkin kemia, että ihan ookoo... kai? ._. tosin, olis nyt edes tullut 7.
Matikan koe meni semmottiin, että mulla on kerrankin mahdollisuus saada siitä seiska, tosin pelkään kuitenkin sitä kuutosta joka uhkailee mun koepaperia. Ja toi "mulla on kerrankin mahdollisuus saada siitä seiska" saattaa kuulostaa pikkasen oudolta, mut en oo vissiin koskaan saannu kutosta ylempää matikan kokeesta, jotenkin mulla on kuitenkin muistikuva, et olisin joskus saanu matikan kokeesta kasin. ._. ei voi olla, jos oon saannu niin sen on sitten pakko olla joku helppo.
No, toivotaan nyt kuitenkin että tulis se seiska.

Sitten hieman jouluisempiin tunnelmiin ! Valmistautukaa saamaan kunnon naurut, tehtiin eilen isosiskon kanssa tonttu. c: huumori mielessä.



Tollu tontulle tuli kaiken lisäksi vielä ruskeat viikset ja valkoinen parta :----D
ja ton jälkeen alettiin isosiskon kanssa tekemään joulukortteja, ei ollut värikyniä joten tehtiin samoilla maalaus systeemeillä kuin ton tontun naama.
Sain tehtyä ehkä joku... mm, viis korttia? Mutta yks vaan onnistui, enkä voi sanoa että sekin olisi ollut niiiin onnistunut.

Lauantaina siis satoi lunta, se oli tosi mahtavaa, mutta kaikki suli heti seuraavana päivänä pois ja taas on ihan kurjia kelejä... sataa, sataa, sataa ja sataa. Tähän aikaan viime vuonna oli yli 20 astetta pakkasta ja paaljon lunta, mutta nyt on lämpöasteita ja paaljon kuraa, loskaa jne.

Mutta kuitenkin, hyvää joulun odotusta (:
Ja uutta vuotta !

Maria halus että lisään siitä tän kuvan.
Ei toi kuva sentään noin päin oikeasti ole.



lauantai, 17. joulukuuta 2011

Sekoilua

SIELLÄ SATAA LUNTA ♥

Oltiin Marian kanssa ulkona, sit se alko säätää jotakin :----D

Huomatkaa mikä poseeraus

Oltiin eilen keskustassa nuokkarilla (= nuorisotila) jossa oli mm. pipareiden koristelua
Maria päätti sitten koristella oikein kunnolla ja tehdä siitä leivän :---D

Ja tässä Laura alkoi koristella leipää vähän enemmän...

Maria meni pikkaisen lumiseksi...

Tossa menee oikeest pää sekaisin. Määkin kaatusin mahalleni kun tulin tosta pois

Laura ja Marian koira katselivat meitä ikkunasta

Tässä sitten ihan vaan lagailua
Ihanaa! Siellä sataa lunta :) Toivottavast tästä joulusta tulee sitten luminen, edes vähän. Mutta tosiaan, olin eilen ja tänään Marialla. Oli ihan sairaan kivaa :---D Mutta äää, Maria lähtee Espanjaan tiistaina enkä näe sitä koko joululoman aikana :( Oli pakko repiä eilisestä ja tästä päivästä kaikki irti!

Mutta nyt lähden, moikka moi.

perjantai, 16. joulukuuta 2011

Kokeita ja muuta

Uskonnon koe: 7
Englannin koe: 7+
Ruotsin koe:
Terveystiedon koe: 10

Mä muistan kun sanoin teille, että se englannin koe oli helppo ja niinhän se olikin! Mutta heti seuraavalla englannin tunnilla iskettiin eteen vielä kuuntelutehtävä, joka määrää siit kokeesta 20 pistettä, eli se vaikutti siis siihen kokeeseen aika paljon. Se kuuntelutehtävä meni tosi huonosti! Sain 6/20, mut kun siit ei oikeest saannu mitään selvää, eikä hirveen monella menny se kovin hyvin. Jos sitä kuuntelutehtävää ei olis ollu, niin olisin varmaan saannu siit kokeest jonkun kasin, mut täytyy nyt vaan tyytyä tohon... ._. toki mä tiesin että on tulossa vielä kuuntelutehtävä, mut en tienny et se on noin vaikee ja et siit voi saada niin mont pistettä, eka siit piti saada vaan 10 pistettä, mutta ei, opettaja päätti nostaa sen 20.

Uskonnon kokeeseen oon ihan tyytyväinen, toki olis voinnu mennä paremminkin mutta onneks ei menny alle seiskan.

Ruotsin kokeeseen oon toosi tyytyväinen, viime koe meni kyl paremmin mut toi oli vaikeempi.

Terveystiedon kokeessa oli vaan neljä kysymystä, eli kymppi oli helppo saada, en mä muuten olis varmaan kymppiä saannu jos olis ollu isompi koe. :---D

Illalla olis suunnitelmissa lähteä Marialle Lauran kanssa. (: Jeejee.
Tänään oli muuten tän vuoden viimeinen käsityöntunti ja viimeinen kotsantunti jee !
Ens viikolla olis sitten tiedossa se kauan odotettu joululoma!
Ja kohta on jo uusivuosi... tää vuos on menny oikeesti tosi nopeesti.
Mutta nyt mä tästä lähdenkin, moikka.

ps. mielipiteitä uudesta yläkuvasta? (:
+ kuten varmaan huomaatte blogin osoite ja otsikko on yläkuvan lisäks kans muuttunut.